Huippupalkinto onnistuneesta kaupallistamistyöstä
Saimme Kaskeen kesän aikana mahtavia uutisia, kun kumppanimme Nokia Arena toi palkinnon kotiin TheStadiumBusiness Awardsin kovatasoisesta Sponsoroinnit, myynnit ja markkinointi –kategoriasta. Samassa sarjassa kisasi maailman tunnetuimpia tapahtuma-areenoita, kuten Barcelonan Spotify Camp Nou ja Los Angelesin Crypto.com Arena.
”Nokia Arenan markkinointiviestinnän kumppanina olemme tunnustuksesta erityisen innoissamme. Jo pelkästään ehdolla oleminen tällaisessa kisassa tarkoittaa sitä, että asioita on tehty oikein ja voimme kaikki olla ylpeitä siitä kaikesta, mitä olemme viimeisen vuoden aikana yhdessä rakentaneet – puhumattakaan voitosta”, hehkuttaa Kasken Business Unit Director Tia Lilius.
Nokia Arenan myyntijohtaja Elina Tikkakoski iloitsee yhteisestä saavutuksesta.
“Haluan kiittää tästä tunnustuksesta oman tiimimme lisäksi myös Kaskea. He ovat ottaneet tapahtuma-alan uutena toimialavaltauksena haltuun todella ammattimaisesti. Kaski on tarjonnut näkemyksensä pitkäjänteisen ja tuloksellisen markkinointiviestinnän tekemiseen, jotta olemme elämysten eturivissä myös tulevaisuudessa. Yhteistyömme on ollut vauhdikkaan avajaisvuoden keskellä sujuvaa ja liiketoimintamme punainen lanka on ymmärretty erinomaisesti.”
Vuodesta 2010 lähtien järjestetyssä TheStadiumBusiness Awardsissa huomioidaan johtajuuteen ja innovaatioihin liittyviä saavutuksia urheilutilojen hankinnassa, toiminnassa ja hallinnoinnissa. TheStadiumBusiness Awards on tapahtumateollisuuden ainoa kansainvälinen palkintogaala, jossa tunnustetaan areena- ja stadionkokoluokan saavutuksia.
Katso, mitä kaikkea olemme Nokia Arenan kanssa puuhanneet kuluneen vuoden aikana! ›