Näin hyvinvointivaltio pelastetaan (ja mitä tekemistä sillä on markkinointikekkuloinnin kanssa)
Miten hyvinvointivaltio pelastetaan, kyseli Aamulehti heinäkuun loppupuolella (AL 24.7.). Kriittinen kysymys. Velkaa on otettu paljon, huoltosuhde heikkenee, inflaatio ja korkojen nostaminen tutisuttelevat puntteja, got it. Mieltä jäivät kuitenkin kaihertamaan keinot, joita tekstissä siteeratut asiantuntijat homman korjaamiseksi tarjoilevat…
…ja kun nyt tarkemmin ajattelee, mitä oikeastaan aina tarjoillaan, kun suhdanteet muuttuvat haastaviksi tai puhutaan väestön ikääntymisestä pidemmällä tähtäimellä: vaikeat sopeuttamistoimet, miljardiluokan säästöt, verojen korotukset, hyvinvointiyhteiskunnan uudelleen määritteleminen (eli jostakin karsiminen).
Hyvinvointivaltiosta on kuulemma tullut liian hyvä. Se tulee kalliiksi. Eikä siinä, rahaa on takuulla hassattu monessa paikassa tehottomaan nypläämiseen. Toisaalta myös erilaisten tilanteiden ennaltaehkäiseminen tulisi paljon halvemmaksi kuin eskaloituneiden ongelmien. Systeemissä on aina parantamisen varaa. Mutta eikö ole myös keinoissa, joita meille tarjoillaan? Kurjuuden lähestyessä mieliin lietsotaan lisää huolta, vyön kiristämistä ja jaetaan budjettiruokareseptejä kasarilta. Meneillään on toki maailmanlaajuisia haasteita ja julmuuksia, joiden vaikutukset on hyväksyttävä. Mutta onko apeiden näkymien aikoina koskaan tullut edes mieleen kokeilla mitään päinvastaista? Jotain, millä kiikaroitaisiin jo haasteiden toiselle puolen ja visioitaisiin parempaa?
Suomalaiset ovat innovatiivista porukkaa. Tutkitusti maailman kärkeä. Meillä osataan luoda upeita keksintöjä, tuotteita ja palveluita (vähitellen myös sieltä kohderyhmän tarpeista käsin). Kaupallistaminen vain sakkaa pahemman kerran. Niin pahasti, että on vaikea keksiä painokelpoista sanaa asian kuvaamiseen. Ja se on hemmetin huono yhtälö edellä lueteltujen haasteiden kaverina. Jostain syystä tätä asiaa ei suostuta pitämään kansallisesta näkökulmasta kriittisenä. Sehän olisi hyvinvointivaltion huoltovarmuutta pitkälle tulevaisuuteen.
Missä siis viipyy Kaupallistamisen hätätilanyrkki – tai mieluummin sekin jotain sellaista kuin Innovaatioiden edistämis- ja riemumielikomissio – jonka tehtävänä olisi kannustaa jengiä pysymään positiivisella mielellä, jatkamaan luovaa kekseliäisyyttä ja ennen kaikkea potkimaan persuuksille upeiden keksintöjen kaupallistamisessa, kv-verkostoitumisessa, brändien timanttiseen kuosiin hiomisessa, markkinointistrategioiden luomisessa ja toteuttamisessa? Johan tällainen meininki saisi kansainväliset investoritkin kääntelemään ihastuneen hämmästyksen vallassa päitänsä tänne pohjolan graniittilaakson suuntaan. Asiat muuttuvat aina haastavammiksi matalien suhdanteiden aikana, mutta vanha markkinoinnin kultainen viisaus kertoo, että ne ovat seuraavassa nousussa jo muutaman kaulanmitan edellä, jotka eivät hylkää markkinointiin liittyviä toimenpiteitä, kun alamäki alkaa häämöttää. Tätä ajatusta soisi sovellettavan laajemmassakin mittakaavassa.
Leikkaamalla saadaan takuuvarmasti entistä vähemmän ja entistä väsyneempiä hoitajia, entistä enemmän eriarvoisuutta, turvattomuutta ja kuoppia teihin, sanojen jokaisessa merkityksessä. Raha ei ratkaise hyvinvointivaltiossa kaikkea, mutta aika isoja asioita kuitenkin. Maailmassa on järjetön määrä investointirahaa. Miksi ei kilvoiteltaisi siitä kaikin mahdollisin keinoin? Tarvitsemme globaaleja menestystarinoita. Hyvinvointivaltio ei pelastu kutistamisella ja kurjistamisella. Se pelastuu innostuksella, innovaatioilla ja investoineilla.
Hanna Salo, viestintäasiantuntija & copywriter