Markus Lehtonen Vuoden Huiput tuomaristoon kahden sarjan puheenjohtajaksi.
Suomen suurimman, kauneimman ja merkittävimmän luovan alan kilpailun Vuoden Huippujen Ilmoitukset- & Ulkomainonta -sarjojen tuomaristojen puheenjohtajaksi on valittu tänä vuonna suunnittelujohtajamme Markus Lehtonen.
Vuoden Huiput on suunnittelijoiden vuonna 1980 perustama luovan alan kilpailu. Vuosittain järjestettävä tapahtuma tähtää suunnittelun tason nostamiseen, luovuuden voimistamiseen ja suunnittelijoiden ammattitaidon kehittämiseen. Kilpailu järjestetään nyt 43. kerran. Kilpailussa on 14 sarjaa luovan suunnittelun eri osa-alueilta ja
jokaista sarjaa tuomaroi viisi suunnittelualan ammattilaista.
Jokaisessa sarjassa jaetaan Kultahuippu ja Hopeahuippuja parhaille töille sekä Grand Prix -palkinto koko kilpailun parhaalle työlle. Kilpailussa menestyneet työt voi ilmoittaa mukaan kisaamaan Art Directors Club of Europessa Euroopan parhaiden töiden kanssa.