HELSINKI JOHN STENBERGIN RANTA 2 / TAMPERE HÄMEENPUISTO 29 / TURKU AURAKATU 14

KASKI CREATIVE AGENCY

Radio Nova

Radio Nova laittoi vanhan lupauksensa elämään

Yhdessä Proof Advisoryn kanssa suunnitellussa kampanjassa kuuntelijat mukana isossa roolissa.

 

Lähtökohta
Paitsi median käytön trendit myös pandemia ja etätyön yleistyminen ovat lisänneet kaikkien audio-sisältöjen kulutusta. Suomen johtava kaupallinen radiokanava Radio Nova halusi koronavuonna, uudessa tilanteessa, edelleen lujittaa suhdettaan kuuntelijoihin. Niin ikään haluttiin herättää mielenkiintoa uusissa kuulijaryhmissä ja uudistaa mielikuvaa raikkaasta ja ajassa kiinniolevasta brändistä. Mainostajien suuntaan tavoitteena oli vahvistaa Novan ja koko Bauer Median mielikuvaa modernina, tehokkaana, kohderyhmiä innostavana, suomalaisuutta ymmärtävänä ja tuloksellisena markkinointikumppanina.

Luova ratkaisu
Luovan ratkaisun ytimeksi valikoitui Novan perinteinen slogan ”Paras sekoitus klassikoita ja tyylikkäimpiä uutuuksia”. Kampanjassa ei kuitenkaan tyydytty vain tekemään sloganista  mainoksia vaan lupaus haluttiin herättää henkiin ja aktivoida se toiminnaksi: näin syntyi konsepti, jossa kuuntelijat otettiin mukaan tekemään kampanjaa yhdessä Radio Novan juontajien kanssa. Mainonnasta tehtiin oleellinen ulottuvuus Radio Novan ylivoimaisen kiinnostavaan sisältöön ja kaverilliseen kuuntelijasuhteeseen. ”Parhaalle sekoitukselle” annettiin uusi merkitys: Novan yleisö aktivoitiin ja otettiin mukaan kertomaan parhaista sekoituksistaan eri elämän alueilla.

Aika vaikea olla tämän enempää kiinni ajassa ja ihmisten elämässä!