Kaski Creative Agency® → Menu ← Takaisin
Fin | Eng
Suunnittelu- ja kuvitustyö,  korkeakouluyhteisön ratikka

Suunnittelu- ja kuvitustyö, korkeakouluyhteisön ratikka

Korkeakouluyhteisö

Lähtökohta
Tampereen korkeakouluyhteisö on näkyvä ja monin tavoin merkittävä toimija kaupungissa. Kesällä 2021 avatut ratikkalinjat yhdistävät eri kampuksia Hervannasta keskustaan sekä TAMKille ja Kauppiin. Korkeakouluyhteisö halusi näkyä ratikkaväylillä heti liikenteen alettua.

Ratikkanäkyvyyden kautta yhteisö tulee kampusten lisäksi laajemmin osaksi yhteistä kaupunkikuvaa. Suunnittelun ja lopullisen kuvituksen lähtökohtana olikin ajatus korkeakouluyhteisöstä dynaamisena osana kaupunkia sekä kestävän kehityksen vauhdittajana rohkeasti tulevaisuuteen katsovan liikenneratkaisun tapaan.

Ratkaisu
Ratikan ilme on helposti tunnistettava ja yhdistyy jo näyttävän violetin päävärinsä ansiosta korkeakouluyhteisön olemassa olevaan ilmeeseen. Kuvituksesta löytyvät kaikki yhteisön kampukset. Raikas ja moderni kuvitus nostaa esiin myös kaupungin tärkeimpiä maamerkkejä.

Sanallinen viesti ”Tässä sitä mennään kohti kestävää tulevaisuutta. Here we all go towards a sustainable future.” on samalla osa sekä korkeakouluyhteisön tavoitteita että tärkeä ja toivoa antava viesti kaikille kaupunkilaisille.