Upea Suomi osa 3: Karvabisnes uusiksi!

Upea Suomi osa 3: Karvabisnes uusiksi!

Parturien ammattikunnalla on pitkät perinteet. Kevyellä googletuksella selviää, että historia menee vähintään muinaiseen Egyptiin ja ajanjaksoon n. 3500 eKr. Myös antiikin Kreikassa toiminta oli jo selkeää – toreilla palveli asiansa osaavia käsityöläisiä, jotka puunasivat kuontalot, parrat ja tarvittaessa kynnetkin kuosiin. Partureiden käsittelyn yhteydessä tarjoutui samalla mahdollisuus kevyeen huulenheittoon ja ehkä pieneen debatointiinkin äijien kesken.

Tämän päivän näkökulmasta on varsin mielenkiintoista, että keskiajasta lähtien parturit toimivat myös sen aikaisina kirurgeina ja hammaslääkäreinä. Hiusten normileikkuiden ohella hallinnassa oli siis vaikkapa suoneniskentä, kuppaus ja hampaiden poistaminen. Vaeltavien sotajoukkojen mukana liikkui joukkojen omat parturit, jotka olivatkin tuiki tarpeellisia tuhattaitureita; osaamista kun löytyi kosmeettisista parran- ja hiustenkäsittelyistä aina lääkinnällisiin toimenpiteisiin saakka.

Nykyään partureiden (tai parturikampaajien) ammatin ydin muodostuu hiusten leikkaamisesta, parranajosta sekä hiusten ja parran hoidosta. Bisnes on viime vuosikymmenet toiminut melko pitkälti samalla kaavalla ympäri planeettaa. Toki välineissä, pesu- ja hoitotuotteissa on tapahtunut kehitystä, mutta itse palvelutapahtuma on enemmän tai vähemmän ollut sama: ajanvaraus (tai sitten suoraan penkille), käsittely, maksu. Yksinkertaista ja klassista.

Helppo olisi todeta, ettei systeemiä tarvitsisi muuttaa. Ei tietty tarvitsekaan, mutta asiassa piileekin markkinarako. Tämänkin voi miettiä toisin ja asian ympärille voi rakentaa mielenkiintoisen ja kiinnostavan kaupallisen konseptin.

On pirun hienoa suomalaisittain katsottuna, että tamperelainen M-Room on lyhyessä ajassa rakentanut uudenlaisesta palvelukonseptistaan nyt jo vientituotteen. Perusfilosofia on yksinkertainen: toiminta perustuu jäsenyyteen ja parturipalvelun saantiin ilman ajanvarausta. M-Room on perustettu vuonna 2008 ja tällä hetkellä liikkeitä on jo seitsemässä eri maassa yhteensä n. 80. Melkoinen uutinen tuli kuluneen kesän aikana, kun M-Room kertoi laajentavansa USA:han ja peräti jopa 200 uuden liikkeen verran. Mukaan on pestattu myös McDonald’sin entinen CEO Ed Rensi.

Tässähän on nyt kerta kaikkiaan loistava meininki. Raikasta otetta ja uudistamista todella perinteisellä toimialalla. Ja vieläpä niin, että uudesta mallista on tehty nopeasti kasvava vientituote. Hyvä M-Room! Ennakkoluulotonta ja rohkeaa parturialan kehittämistä – ja suomalaisvoimin!

Heikki Veijola, toimitusjohtaja