Mikä minusta tulee isona?

Mikä minusta tulee isona?

Uutta verta Kaski Agencyssä, täällä kirjoittelee Annika Kosonen! Suoritan kuusiviikkoisen työharjoitteluni Kaskessa ja harjoittelusta voin sanoa sen verran, että olen viihtynyt paremmin kuin hyvin. Olen oppinut hurjasti uutta ja päässyt tekemään oikeita töitä. Halusin kirjoittaa itselleni ajankohtaisesta asiasta: uudelleenkouluttautumisesta. 23-vuotisen elämäni aikana olen ehtinyt ainakin opiskelemaan; vuonna 2013 valmistuin parturi-kampaajaksi, ja nyt olen viittä vaille valmis ulkoasuntoteuttaja.

Koulutukseni Tredun aikuiskoulutuspuolella on kahden vuoden pituinen, ja valmistumisnimikkeeni tulee olemaan ’painotuotantoassistentti, ulkoasuntoteuttaja’. Melkoinen sanahirviö, eikö? Ei nimi miestä pahenna, mutta ”ulkoasuntoteutus” ei oikeastaan kerro kuulijalle mitään. Älkää huoliko, omat vanhempanikaan eivät kahden vuoden jälkeen tiedä, että miksikä valmistun.

Hyvä esimerkki tästä on eräs keskustelu, jonka äitini kävi ystävänsä kanssa kertoessaan harjoittelustani mainostoimistossa. Äidin ystävä kysyi, että mitäs kaikkea Annika siellä sitten tekee. Äidin vastaus tähän oli: ”Noh… mitä kaikkea mainostoimistossa nyt tehdään.” (Johon muuten kyseinen ystävä tokaisi, että keittää varmaankin kahvia, kun on harjoittelija.)

Toisaalta en ihmettele vanhempieni hämmennystä, sillä media-ala on niin laaja. Graafinen suunnittelu, web-suunnittelu, pakkaussuunnittelu, kirjapaino, lehtipaino, valokuvaus, videokuvaus, printti, digi… huh, tässä menee itsekin sekaisin! Mutta juuri tästä pidän alassani; on mistä valita ja vain taivas on rajana.

Työ- ja kouluympäristössä koulutustaustani herättää yleensä kysymyksiä, välillä negatiivisessakin mielessä. Miksi vaihdoin alaa? Enkö pärjännyt alalla? Enkö saanut töitä? Enkö ollut hyvä asiakaspalvelija? Kyse ei kumminkaan ollut mistään näistä, vaan omasta halustani tehdä muutos. Tiedättekö kun lapsilta kysytään ”Mikä sinusta tulee isona?”. Tätä kyselin itseltäni. Onko tämä se mitä haluan tehdä, onko tämä minua varten? Lopulta tiesin, että parturi-kampaajan ammatti ei yksinkertaisesti ollut minua varten, vaikka 16-vuotiaana opiskelemaan lähtiessäni niin luulin.

Vapaa-ajan ympäristössä parturi-kampaajan ammatti on uusiin ihmisiin tutustuessa melkoinen ice breaker, sillä se jostain syystä kiinnostaa ihmisiä. Monien ensimmäinen kysymys onkin ”Miten värjäisit mun hiukset?” tai ”Voitko leikata mun hiukset?”. Kysymykset lähinnä huvittavat minua. Tosin asiaa voi miettiä myös siltä kantilta, että en ehkä ensimmäisenä kysyisi kokiksi valmistuneelta ihmiseltä, että tuleeko hän ensiviikolla kokkaamaan minulle illallisen.

Olen ylpeä aikaisemmasta koulutuksestani, se on osa minua. Vaikka en sille tielle lähtenytkään, niin en pode siitä omantunnontuskia. Eikä alanvaihtoni aivan laidasta laitaan kuitenkaan ollut: molemmat ovat luovia, käsillä tekemisen aloja, joilla tarvitaan värisilmää ja stressinsietokykyä.

Summa summarum: tällä hetkellä olen erittäin tyytyväinen ja tunnen että olen vihdoinkin löytänyt paikkani työelämässä. Mielessäni ei enää pyöri ajatus siitä, että mikä minusta tulee isona. Minusta tulee isona ulkoasuntoteuttaja!

Kirjoittanut ja kuvittanut Annika Kosonen, harjoittelija