‹ Kaikki uutiset

Mainosalan hukattu potentiaali

Vanhan työpaikkani, suuren suomalaisen mainostoimiston, ex-työntekijät järjestävät pikkujoulut. Siis kokoontumisajot entisille, jossain maailman vaiheessa toimisto työskennelleille ihmisille. Koska yritys on suuri ja sillä on pitkä historia, tätä porukkaa on tietysti paljon.

Kun juhlista tiedotettiin Facebookissa, seurasi jotakin melko yllättävää. Ilmoittautumisia juhliin tuli satoja, siis useita satoja, ja todennäköisesti niitä tulee vielä paljon lisää. Hieno homma, tämähän kertoo vain siitä, että toimistolla on ollut tärkeä rooli monen ihmisen elämässä.

Inhimillisestä uteliaisuudestani johtuen ryhdyin selailemaan ilmoittautuneiden listaa. Siihen sakkiin mahtuu tuttuja ja puolituttuja, joitain tuntemattomia sekä muutama hyvä ystävä. Heterogeenista porukkaa kaiken kaikkiaan, mahtavia persoonia, nuorempia ja vanhempia ja siltä väliltä.

Aikani räplättyäni listaa mieleen piirtyi yksi näitä ihmisiä yhdistävä piirre: harva heistä työskentelee enää alalla. Osa omasta tahdostaan, toiset tahtomattaan. Jotkut toimivat toki freelancereina mutta hämmästyttävän moni on hakeutunut kokonaan uusille urille. On yrittäjää, reikihoitajaa ja hyväntekijää, muun muassa.

Mainosala on aina ollut eräänlainen läpivirtaustekniikalla toimiva hollitupa. Väkeä tulee ja menee. Eri taustoilla, eri koulutuksilla, eri tehtävänkuvilla, eri elämänsuunnitelmilla. Tästä huolimatta jäi askarruttamaan, miksi niin moni on kesken parhaan työiän päätynyt muihin töihin ja mitä vaikutuksia sillä on koko toimialalle. Paljon näkemystä, kokemusta ja lahjakkuutta on päättänyt tehdä jotakin muuta.

Markkinointi on toimintaa, jossa osaaminen ja ymmärrys kasvavat ajan myötä. Mitä enemmän caseja repussa, sitä syvällisempi näkemys ja kyky auttaa asiakasta – noin keskimäärin. Kun mainosala kipuilee kroonisesti kulmahuoneiden arvostuksen puutteen vuoksi, voisiko tässä olla yksi syy? Voisiko arvostuksen puute paikoitellen olla ihan perusteltua? Onko mahdollista, että tiuhaan tahtiin vaihtuva väki toimistokumppanin puolella (kokemattomuutta sisään – kokemusta ulos) ei ole omiaan kasvattamaan luottamusta ja syventämään yhteistyötä strategiseksi? Ehkä se mahdollisuus on otettava huomioon – vaikka nuorissa kaikki toivo onkin.

Mitä mainostoimistoala voisi tälle asialle tehdä? Jaa-a. Niistä aatoksista sitten seuraavassa blogissa.

Markus Lehtonen, suunnittelujohtaja