Filantrooppeja ja farisealaisia

Filantrooppeja ja farisealaisia

Pikku prologi. Tämä polveileva moraalinen pohdiskelu käsittelee vastuullisuutta markkinoinnin polttoaineena. On hienoa, että yhä useampi yritys toimii eettisesti ja noudattaa kestävän kehityksen periaatteita. Välillä vaan tulee eteen tapauksia, joiden falskius on piinaavan ilmeistä.

Vietin aikoinaan vuoden vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa, konservatiivisessa keskiluokkaisessa perheessä keskilännessä. Sunnuntaisin käytiin kirkossa, ja seurakunnan toimintaan osallistuminen muinakin aikoina oli tärkeä sosiaalisen elämän muoto. Jumalan nimissä harjoitettiin kaikenlaista toimintaa, enimmäkseen kuitenkin hyvää. Amerikkalaiseen tapaan seurakuntalaiset hymyilivät toisilleen kuin haarakiilat vaikka sitten toisaalla saatettiin lähimmäisistä puhua ikäviä.

Meikäläiseen jäyhempään elämänmenoon tottunut ei voinut välttää ajatukselta että jopas on tekopyhää. Minusta tuntui, että useasti hyvän tekeminen ei tullut ihmisen sydämestä vaan teoilla haettiin pikemminkin sosiaalista hyväksyntää. Asemaa, arvostusta ja statusta yhteisössä – omaa etua.

Hiljattaisen kyselyn mukaan 90 % suomalaisista yrityksistä ilmoittaa vastuullisuuden tärkeäksi osaksi markkinointistrategiaansa. Hyvä homma, mutta muutama kysymys herää. Analogia yksityisen ja yrityksen tekemän ”hyvän” välillä on ilmeinen ja niin on moraalinen dilemmakin: kenen etua nyt ajetaan?

Rationaalinen mieli sanoo, että hyvän teon motiiveilla ei ole väliä koska vain lopputuloksella on. Tätä argumenttia on vaikea kiistää: kukapa voisi vastustaa sitä, että Afrikka saa lisää kaivoja, nälkää näkevät ruokaa, lapset ja sairaat hoivaa ja hoitoa. Toisaalta sitten voi perustellusti kysyä, että onko oikein ajaa omaa etua yhteisten, jalojen päämäärien nimissä?

Kysymykseen ei tietenkään ole yksiselitteistä vastausta. Jokainen yritys ja jokainen vastuullisuushanke on oma tapauksensa. Suomessa on paljon yhtiöitä, joille yhteisen hyvän edistäminen on luontevaa, johdonmukaista ja uskottavaa toimintaa – jopa yrityksen omistajien ja johdon omista arvoista kumpuavaa. Sitten on toisenlaisia yrityksiä; sellaisia joiden motiivit näyttäytyvät avoimen opportunistisina. Some-aikana on kiusallisen helppoa kiinnittyä milloin mihinkin hyvää asiaa ajavaan kuoroon, sillä maailman tuska ja epäkohdat eivät lopu kesken. Yhtäällä rakennetaan parempaa maailmaa, toisaalla irtisanotaan ihmisiä paremman tuloksen tai pörssikurssin optimoimiseksi.

Oman sukupolveni edustajana olen oppinut ajattelemaan, että yritys kantaa vastuunsa parhaiten silloin kun se maksaa veroja, noudattaa lakeja ja työllistää. Paine kestävämpään toimintaan tulkoot niin lainsäätäjiltä kuin markkinasta. Laiskat, destruktiiviset yritykset saavat yksinkertaisesti kuolla pois. Toki on hieman laimeaa maksaa satojen miljoonien myyntivoitosta verot kiltisti Suomeen eikä jemmata niitä Cayman-saarille, mutta minun rispektini on taattu (Supercell<3).

Ja mikä siis pointtini olikaan?

Ehkä se, että kun eettisesti kestävää toimintaa käytetään yrityksen maineen rakentamiseen, kannattaa olla tarkkana. Ihmiset eivät ole tyhmiä. Falski viher- tai muu moraalipesu kääntyy helposti itseään vastaan tai on vähintäänkin samantekevää. Jokaiseen Je suis -kuoroon ei kannata yhtyä.

Kun vastuullisuudesta markkinoinnin polttoaineena on tullut valtavirtaa, suurimman mainehyödyn saavat rehelliset yritykset. Sellaiset, jotka pyrkivät itse elämään muita ihmisiä ja ympäristöä kunnioittaen.

Ja se on ihan oikein, että saavat.

Markus Lehtonen, suunnittelujohtaja

Filantrooppi tarkoittaa ”ihmisystävää”, ihmistä universaalisti rakastava henkilöä. Farisealaisuus puolestaan oli Israelissa n. 2000 vuotta sitten vaikuttanut poliittinen puolue, jonka johtajia Jeesus kritisoi siitä, että he eivät eläneet kuten opettivat.