Burn Before Bloom

Copyharjoittelijan uuden vuoden tavoitteet

Toinen viikkoni Kasken copyharkkarina on nyt takana! Kirjoitan harjoittelustani matkan varrella useamman postauksen, joissa kerron mitä minulle kuuluu ja miten tavoitteeni toteutuvat.

Vastaanotto toimistolla on ollut lämmin ja olen tuntenut oloni tervetulleeksi. Fiilis on innokas, mutta vielä myös vähän pöllähtänyt. Pehmeästä laskusta huolimatta olen ollut joka päivän jälkeen aika poikki. Pahimmasta jännityksestä pääsin onneksi eroon nopeasti. Minulla on kuitenkin paha tapa hermoilla etukäteen kaikista mahdollisista tavoista, joilla asiat voivat mennä pieleen. Mutta hei, tyhmä: harjoittelijan on tarkoituskin olla töissä oppimassa, eikä osata kaikkea heti. Sitä paitsi en näin lyhyessä ajassa ole edes ehtinyt vielä mokailla.

Valmistun keväällä Turun AMK:n mainonnan suunnittelun opintolinjalta medianomiksi. Teen Kaskella opintoihini tarvittavan viiden kuukauden harjoittelujakson. Harjoittelun alussa kirjoitetaan harkkasuunnitelma, jossa mietitään, mitä nyt sitten oikeasti aion täällä tehdä ja millaisia oppimistavoitteita harjoittelulleni asetan. Tätä minun piti hetkeksi pysähtyä miettimään. Olin hirveällä tohinalla keskittynyt siistin harkkapaikan etsimiseen, enkä ollut miettinyt asiaa sen pidemmälle. Tämä on minusta muutenkin vähän hassu kysymys. Totta kai haluan imuroida harkasta kaiken opin, mitä vaan irti saan

Tässä kuitenkin kolme asiaa, joita päätin tavoitella:

  1. Copywriterin taitojen hiominen (yllätys!)
    Koulussa on opetettu tekstisuunnittelusta monenlaista, mutta jännittää silti, miten työnteko käytännössä sujuu. Haluaisin saada kirjoittamiseen enemmän rutiinia ja päästä eroon aloittamisen vaikeudesta. Ratkaisu tähän taitaa olla aika yksinkertainen: kirjoita, kirjoita ja kirjoita vielä vähän lisää. Joka päivä.
  2. Konseptisuunnittelun prosessin hahmottaminen käytännössä
    Miten päästään liikkeelle, kun aloitetaan kokonaisen kampanjan luominen alusta asti? Mitä kaikkea pitää ottaa huomioon? Millainen sisältö tavoittaa parhaiten minkäkin kohderyhmän? Tätä suunnittelua on hienoa päästä seuraamaan ja tietysti myös tekemään itse.
  3. Ammatillisen varmuuden kasvattaminen
    Tämä kuulostaa joutavalta AMK-höpinältä, mutta opiskellessa olen tajunnut, että kyllä tätäkin asiaa kannattaa välillä pohtia. Mitä enemmän saa kerättyä kokemusta, sitä vähemmän pelkää, etteivät omat taidot riitä. Oman ikäluokkani suosikkitaitelija Pikku G:kin sen totesi jo vuonna 2003, kun olin 10-vuotias: ”Virheist oppii ja kokemust karttuu”.

Ronja Äyräs, copywriter-taapero